/ˈminːɑ/, [ˈminːɑ̝]
AlkuperäBorrowed from German Minna in the nineteenth century.
- error-lua-execa female given name
“Ajatuksissaan kirkkoherra nimitti Helsingistä mukana tuotua taloudenhoitajaa Minnaksi, vaikka Ellen meni siinäkin naurettavuuteen asti, että nimityksen pitäisi kuulua Miina.” — In his thoughts, the vicar called the housekeeper brought over from Helsinki Minna, even though Ellen went almost to a ridiculous extent to say that she should be called Miina.
“Senkin nimi oli Minna. Minna oli kuullut sen äidin huutavan sitä. Pari vuotta sitten Minna-nimi olikin ollut muodissa, tuon ikäisiä Minnoja vilisi joka paikassa. Toista oli hänen aikanaan, kun kouluss” — She was called Minna too. Minna had heard her mother call for her. A couple of years later Minna was a fashionable name and there were Minnas of the same age everywhere. It was different back in her t
MuodotMinna(nominative, singular) · Minnat(nominative, plural) · Minna(accusative, nominative, singular) · Minnat(accusative, nominative, plural) · Minnan(accusative, genitive, singular) · Minnat(accusative, genitive, plural) · Minnan(genitive, singular) · Minnojen(genitive, plural) · Minnain(genitive, plural, rare) · Minnaa(partitive, singular) · Minnoja(partitive, plural) · Minnassa(inessive, singular) · Minnoissa(inessive, plural) · Minnasta(elative, singular) · Minnoista(elative, plural) · Minnaan(illative, singular) · Minnoihin(illative, plural) · Minnalla(adessive, singular) · Minnoilla(adessive, plural) · Minnalta(ablative, singular)
Lähde: Wiktionary