/ˈʋiːteˣ/, [ˈʋiːt̪e̞(ʔ)]
Alkuperäviitata (“to point to, refer to”) + -e. Coined by Finnish translator Karl Dahlberg in 1863. Compare Estonian viide.
- reference, citation (academic writing: short written identification of a previously published work which is used as a source for a text; the work itself)
- clue, hint (information that may lead one to a certain point or conclusion)
“Kiven rakenne voi antaa viitteitä syntytavastaan ja -paikastaan.” — The texture of a rock can provide clues as to how and where it was formed.
- reference (object containing information which refers to data stored elsewhere)
Muodotviite(nominative, singular) · viitteet(nominative, plural) · viite(accusative, nominative, singular) · viitteet(accusative, nominative, plural) · viitteen(accusative, genitive, singular) · viitteet(accusative, genitive, plural) · viitteen(genitive, singular) · viitteiden(genitive, plural) · viitteitten(genitive, plural) · viitettä(partitive, singular) · viitteitä(partitive, plural) · viitteessä(inessive, singular) · viitteissä(inessive, plural) · viitteestä(elative, singular) · viitteistä(elative, plural) · viitteeseen(illative, singular) · viitteisiin(illative, plural) · viitteihin(illative, plural) · viitteellä(adessive, singular) · viitteillä(adessive, plural)